Valmisteilla olevalla hankinnalla on tarkoituksena hankkia Väylävirastolle Pohjois-Suomen rataisännöinnin erityistehtävänä sähköradan asiantuntijapalvelua.
Hankinnasta kiinnostuneita toimijoita pyydetään ilmoittautumaan markkinavuoropuheluun jäljempänä kohdassa "Ilmoittautuminen markkinavuoropuheluun" esitetyn mukaisesti. Asiantuntijan tehtävä on toimia edunvalvojana rautatien sähkökunnossapitoon liittyvissä tehtävissä. Asiantuntija toimii tiiviissä yhteistyössä kunkin kunnossapitoalueen aluehenkilöstön, muiden toimeksiantojen urakoitsijoiden, rataisännöinnin ja Tilaajan virkamiesten kanssa. Sähköisännöitsijä toimii hankinnan kohteen mukaisissa töissä alueellaan Tilaajan nimeämänä turvallisuuskoordinaattorina (VNA 205/2009). Asiantuntijan tehtävässä menestyminen edellyttää kykyä itsenäiseen ja oma-aloitteelliseen työskentelyyn erityisesti vastuualueellaan olevien kunnossapitosopimuksien valvonnassa. Asiantuntijalle voidaan osoittaa myös muita koulutuksen, työkokemuksen ja toimenkuvan mukaisia tehtäviä. Alustavan suunnitelman mukaan asiantuntijan vuosikellon mukainen kokonaistyömäärä on 1 640 tuntia. Alustavan suunnitelman mukaan sopimus on kestoltaan kolme (3) vuotta ja lisäksi sopimus sisältää enintään kaksi (2) enintään (2) kahden vuoden optiota. Mikäli tarjoaja toimii tämän hankinnan sopimuskauden alkaessa Väyläviraston radan kunnossapitourakoissa toimittajana, tarjoaja ei voi tulla valituksi hankinnan kohteena olevan palvelun toimittajaksi.
Yleistä markkinavuoropuhelusta
Tämän ilmoituksen tarkoituksena on käynnistää markkinavuoropuhelu. Markkinavuoropuhelu toteutetaan hankinnan valmistelua varten ajoittuen aikaan ennen hankintamenettelyn aloittamista. Tällä ilmoituksella ei käynnistetä hankintamenettelyä eikä pyydetä tarjouksia. Osallistuminen markkinavuoropuheluun ei ole edellytys hankintamenettelyyn osallistumiselle. Markkinavuoropuhelu ei sido siihen osallistuvia osapuolia eikä osallistumisesta makseta korvauksia. Tässä ilmoituksessa esitetyt kuvaukset ovat alustavia ja suuntaa antavia ennakkotietoja. Ilmoituksen kohdassa ”Hankintailmoituksen arvoitu julkaisupäivämäärä” ja muut esitetyt ajankohdat ovat tavoitteellisia arvioituja ajankohtia, jotka voivat muuttua myöhemmin.
Ilmoittautuminen markkinavuoropuheluun
Hankinnasta kiinnostuneita toimijoita pyydetään ilmoittautumaan markkinavuoropuheluun mahdollisimman pian lähettämällä yhteyshenkilön nimi ja sähköpostiosoite osoitteeseen [email protected] otsikolla: "Rataisännöinti, Sähköradan asiantuntija, Pohjois-Suomi, Markkinavuoropuhelu".
Markkinavuoropuhelun kulku
Markkinavuoropuheluun ilmoittautuneille on tarkoituksena toimittaa hankinnan luonnosmateriaaleja kommentoitavaksi ja kysymyksiä vastattavaksi. Hankintayksikkö voi hyödyntää markkinavuoropuhelussa keräämiään tietoja hankinnan suunnitteluun. Tavoitteena on lähettää hankinnan luonnosmateriaaleja markkinavuoropuheluun ilmoittautuneille arviolta 8.5.2023 alkavalla viikolla ja materiaalien kommentointiaika tulee olemaan arviolta noin kaksi viikkoa. Hansel Oy toimii hankinnassa konsultoivassa roolissa. Katso kohta "Lyhyt kuvaus".