Kirkkojärventie-Pappilantie hulevesiviemäri

Informasjon

Åpen anbudskonkurranse
22.01.2026 02.14 (GMT+01:00)
21.01.2026 11.00 (GMT+01:00)

Innkjøper

Espoon kaupunki Espoon kaupunki
Pasi Myllys Pasi Myllys
PL 640
02070 Espoon Kaupunki
Finland

Dato for innlevering er passert

Kort beskrivelse

Urakan kohteena on tulvamitoitetun hulevesiviemärin rakentamista Kirkkojärventien (noin välillä Kannunsillantie – Pappilantie) ja Pappilantien alueille. Kohde sijaitsee Espoon keskuksessa, rautatieaseman pohjoispuolella. Hulevesiviemäri purkaa Espoonjokeen Kan-nusillan länsipuolella. Pappilantien kohdalla toteutetaan hulevesiviemäri osalla matkaa vasara-poraus-menetelmällä, muulla osuudella rakennetaan hulevesiviemäri ja muut vesihuoltolinjat tuetussa kaivannossa, osalla matkaa sijoittuu hulevesiviemäri myös kal-liokanaaliin. Urakka sisältää lisäksi vesijohto- ja jätevesiviemäreiden rakennustöitä, louhintatöitä, vihertöitä sekä päällysteiden ennallistamistöitä. Ennen hulevesien purkua Es-poonjokeen toteutetaan Pappilantien viereiselle tasanteelle Espoon kaupungin hulevesiallas ja Espoon kaupungin hulevesikaivoja hulevesien laadullista käsittelyä varten.
Rakentamistöissä tulee noudattaa maisematyölupaa ja ELY-keskuksen sekä kaupunginmuseon lausuntoa. Joen rannassa on kulttuurihistoriallisesti merkittävää ympäristöä.
Kohteessa työskennellään poikkeuksellisen syvissä kaivannoissa. Kaivantojen tuennat on toteutettava huolellisesti, suunnitelmia noudattaen.
Työalueen läheisyydessä on liito-oravan elinympäristöjä sekä Espoonjoki. Suunnitelmiin merkityt säilytettävät puut ovat kriittisen tärkeitä säilyttää.
Urakan maarakennustyökoneissa ja maansiirtoautoissa käytetään uusiutuvia, fossiilittomia polttoaineita.
Urakassa käytetään Infrakit-projektipankkia, tietomalleja ja koneohjausta.

2026-01-09 12:56

->

Työalueen läheisyydessä on liito-oravan elinympäristöjä sekä Espoonjoki. Suunnitelmiin merkityt säilytettävät puut ovat kriittisen tärkeitä säilyttää. Urakan maarakennustyökoneissa ja maansiirtoautoissa käytetään uusiutuvia, fossiilittomia polttoaineita. Urakassa käytetään Infrakit-projektipankkia, tietomalleja ja koneohjausta.

2026-01-09 01:03

Urakan maarakennustyökoneissa ja maansiirtoautoissa käytetään uusiutuvia, fossiilittomia polttoaineita. Urakassa käytetään Infrakit-projektipankkia, tietomalleja ja koneohjausta.

2026-01-16 10:10

2026-01-16 10:11

Filer (klikk på filnavn for å laste ned)

Tittel Størrelse
Asiakirjat.zip 22,58 MB
Suunnitelmat.zip 50,59 MB
TarjouspyyntoRaportti589198.pdf 782 KB
589198_liitteet_639035635207254700.zip 73,47 MB
Hilma announcement_589198.pdf 271 KB
TarjouspyyntoRaportti589198.pdf 784 KB
589198_liitteet_639039122414589838.zip 73,47 MB
Hilma announcement_589198.pdf 281 KB
TarjouspyyntoRaportti589198.pdf 784 KB
589198_liitteet_639041581549754950.zip 73,47 MB
Hilma announcement_589198.pdf 271 KB
TarjouspyyntoRaportti589198.pdf 784 KB

Mercell Norge AS

Del av Mercell-gruppen, en av Europas ledende leverandører av elektroniske anbudsverktøy og informasjon mellom innkjøpere og leverandører i det profesjonelle markedet.

Kontakt oss

Klikk her for å gå til support

+47 21 01 88 05