Oulun kaupunki, Hanhilehdon toimintakeskus kokonaisvastuusuunnittelu

Informasjon

Åpen anbudskonkurranse
27.12.2019 09.29 (GMT+01:00)
13.01.2020 11.00 (GMT+01:00)

Innkjøper

Oulun kaupunki Oulun kaupunki
Tero Kauppila Tero Kauppila
Pl 30
90015 Oulun kaupunki
Finland
0187690-1

Dato for innlevering er passert

Kort beskrivelse

Hanhilehto on vammaisten ja kehitysvammaisten päivätoimintakeskus, joka sijaitsee Oulun

kaupungin Höyhtyän kaupunginosassa, Hanhitie 15 (entinen Höyhtyän terveyskeskus).

Kiinteistö on valmistunut 1990 ja sitä on laajennettu 2007 sekä kiinteistössä tehty tilamuutoksia 2016 ennen nykyisen toiminta siirtyi Lehtorannasta Hanhilehtoon vuoden 2017 alussa. Päivätoiminnan lisäksi Hanhilehdossa on Tilapäishoitoyksikkö Paussin viikonloppuhoitoa perjantaista sunnuntaihin lähes viikoittain. Yöpyminen tapahtuu vuonna 2016 tehdyissä

ryhmätiloissa, joihin asennettu automattinen sammutusjärjestelmä vuoden 2017 lopulla.

Kiinteistön koko on noin 2200 kerros-m2. Katutasosta on Hanhilehdon käyttöön jo tilamuutettu noin 1000 m2. Uudet tilamuutokset pyritään toteuttamaan Maahanmuuttajapalveluilta vapautuvalle osalle kiinteistöä sekä kellaritiloihin, niiltä osin kuin rakennuksen nykyinen käyttötarkoitus mahdollistaa (kellarin mahdollinen käyttötarkoituksen muutos). Tavoitteena on saada kaikki nykyiset ja tulevat toiminnot sijoitettua tiloihin toiminnallisesti hyvin ja käyttäjäryhmien erityistarpeet huomioiden.

Tilojen henkilömäärä on arviolta 100 asiakasta ja henkilökuntaa 60 henkilöä (yhteensä 160 henkilöä), joista noin 100 henkilöä yhtä aikaa tiloissa päivän aikana. Edellä esitetty henkilömäärät ja uudet ryhmätilat vaativat ilmanvaihdon riittävyyden tarkastelua ja mahdollisesti keskialueen ilmanvaihtokoneen uusimista/kunnostamista. Keskialueen ilmanvaihtokoneen (TK01) uusimiseksi on tilaajaa teettänyt jo aiemmin suunnitelmat (2018).

Alustava nykyisten ja tulevien toimintojen sijoitushahmotelma on tehty käyttäjien kanssa yhteistyössä. Toimintakeskuksen kaikkien toimintojen (tarkempi ja jäsennellympi) sijoitus suunnitellaan käyttäjien tarpeiden mukaisesti käyttäjäryhmittäin toiminnallisuus huomioiden.

Filer (klikk på filnavn for å laste ned)

Tittel Størrelse
Liitteet.zip 90,41 MB

Mercell Norge AS

Del av Mercell-gruppen, en av Europas ledende leverandører av elektroniske anbudsverktøy og informasjon mellom innkjøpere og leverandører i det profesjonelle markedet.

Kontakt oss

Klikk her for å gå til support

+47 21 01 88 05