Akaan kaupungin Keskustan, Hirvialhon ja Rasin koulujen sisäilman ja rakennusten kuntotutkimus

Hange

Otselepingu sõlmimine
20.06.2018 14:38 (GMT+03:00)

Hankija

Akaan kaupunki Akaan kaupunki
Myllytie 3
37800 Akaa
Finland
2050864-5

Eesmärk

Lain julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016 "hankintalaki") 40 §:n 2 mom. 2 kohdan mukaan hankintayksikkö voi tehdä suorahankinnan, jos teknisestä syystä vain tietty toimittaja voi toteuttaa hankinnan. Lisäedellytyksenä on, että järkeviä vaihtoehtoisia tai korvaavia ratkaisuja ei ole, eikä kilpailun puuttuminen johdu hankinnan ehtojen keinotekoisesta kaventamisesta.

Koulujen sisäilman laadun kanssa on ollut haasteita, ja asiaa on selvitetty useiden eri alojen toimijoiden kanssa. Tästä huolimatta ongelmiin ei ole saatu ratkaisua. Koulujen sisäilman laadun selvittämiseksi on ensisijaisen tärkeää, että tutkimukset tekee puolueeton toimija, joka ei aikaisemmin ole osallistunut asian selvittämiseen Akaan kaupungissa. Tuloksien puolueettomuus on varmistettava, jotta kaupunki pystyy tutkimusten perusteella ryhtymään asianmukaisiin ja riittäviin toimenpiteisiin ongelmien ratkaisemiseksi. Kiwa Inspecta ei ole aiemmin tehnyt tutkimuksia toimenpide-ehdotuksineen kaupungille eikä Keskustan, Hirvialhon ja Rasin koulujen sisäilmasta ja rakennusten kunnosta, eikä sillä ole yhteyttä kyseisessä asiassa aiemmin toimineiden toimittajien kanssa.

Kiwa Inspecta kiinnittää erityistä huomiota puolueettomuuteen omassa toiminnassaan. Yritys perustaa työnsä tulokset aina työkohdetta koskeviin vaatimuksiin, laadukkaisiin menetelmiin ja päteviin asiantuntijoihin. Riippumattomuudelle on lisäksi asetettu erityisen korkeat vaatimukset tarkastus- ja sertifiointitoiminnassa. Puolueettomuuteen on lisäksi kiinnitetty erityistä huomioita erillisten juridisten yhtiöiden perustamisen kautta (Inspecta Tarkastus Oy ja Inspecta Sertifiointi Oy).

Kiwa Inspectalla on lisäksi ainutlaatuinen ja pitkä kokemus vastaavista tutkimuksista sekä töiden suorittamiseen vaadittava tietotaito ja suorituskyky. Kyseiset ominaisuudet ovat välttämättömiä tutkimusten asianmukaisen laadun varmistamiseksi. Lisäksi Kiwa Inspectan tutkimukset ja mittaus- ja tutkimusmenetelmät ovat alalla tunnetusti luotettavia. Valittu toimija on lisäksi erikoistunut kiinteistöjen kuntoarvioihin ja elinkaarikysymyksiin, rakennusten terveyteen ja sisäilmastoon, rakennetutkimuksiin ja mittauksiin, puhdastilamittauksiin, asbesti- ja haitta-ainekartoituksiin sekä taloteknisiin kuntotutkimuksiin. Toimija tarjoaa myös laboratoriopalveluja, jotka ovat ensisijaisen tärkeitä ottaen huomioon hankinnan kohteena olevat palvelut. Laboratoriopalveluiden tuottaminen on myös osoitus siitä, että toimija ymmärtää hankinnan kohteen kokonaisuudessaan ilman, että asiassa joudutaan turvautumaan muihin toimijoihin. Tällöin varmistetaan myös hankittavien asiantuntijapalveluiden riippumattomuus ja puolueettomuus koko hankinnan osalta.

Markkinoilta ei löydy vastaavaa kokemusta omaavaa toimijaa, joka tarjoaa kokonaisvaltaiset palvelut edellä esitettyjen puolueettomuuden edistämiseksi tehtyjen toimien ohessa. Kaupungilla on pakottava syy hankkia kyseiset puolueettomat tutkimukset ottaen huomioon sisäilmaongelmiin liittyvät terveyshaitat.

Mercell Estonia OÜ

Mercelli gruppi kuuluv Euroopa juhtiv e-hanke keskkond vahendab infot ostjate ja tarnijate vahel.

Kontakt

Mercell Eesti kasutajatugi

+372 683 6785
Mercell Estonia OÜ | Põhja puiestee 21C, 10143 Tallinn, Eesti