Asemakeskuksen ja pohjoiskannen luonnosvaiheen yleissuunnitelman hankinta

Hange

Otselepingu sõlmimine
21.06.2023 15:16 (GMT+03:00)

Hankija

Tampereen kaupunki Tampereen kaupunki
Strateginen hankekehitys / Viiden tähden keskusta -kehitysohjelma Strateginen hankekehitys / Viiden tähden keskusta -kehitysohjelma
Pekka Ranta Pekka Ranta
PL 487
33101 Tampere
Finland
0211675-2

Eesmärk

Kannen ja Areenan sekä Asemakeskuksen alueiden yhdistämisellä tavoitellaan kokonaisuuden kannalta parhaimman idean löytämistä ja yhtenäistä lopputulosta; Kannen alueen kaupunginosaa, joka vastaa osaltaan Tampereen kaupunkikeskustan kasvuun. Alueen kehittämisen edetessä on tullut esiin, etteivät nykyiset eri aikaan laaditut suunnitelmat huomioi toisiaan parhaalla tavalla. Suunnittelualueen laajentaminen avaa myös mahdollisuuden uusien ratkaisuehdotusten tutkimiseen, kuten Kannen alueen merkittävimmän vehreän julkisen kaupunkitilan ja kulkureittien kehittämiseen. Yhdistetyn alueen luonnossuunnittelua varten on pyydetty tarjous Kannen ja Areenan toteuttajan tilauksesta suunnitelleelta Studio Libeskindiltä. Nyt laadittavaan suunnittelualueeseen kuuluu Studio Libeskindin jo aiemmin sen toteuttajan tilauksesta suunnittelema pohjoiskannen alue. Suunnittelutyön jatkamisella aiemman toimijan kanssa varmistetaan jo toteutuneen alueen arkkitehtonisen, kaupunkikuvallisen ja -rakenteellisen kokonaisidean jatkuminen. Päivitettävään suunnitelmaan saadaan myös hyödynnettyä vuonna 2022 valmistuneen eteläkannen rakentamisen aikainen kokemus. Suorahankinnan peruste on edellä kuvattu aiemman yksityisenä hankkeena tehdyn työn jatkaminen, josta syystä vain aiempi suunnittelija voi laatia yleissuunnittelun. Teknisestä tai yksinoikeuden suojaamiseen liittyvästä syystä vain tietty toimittaja voi toteuttaa hankinnan.
Tampereen kaupunginhallitus käsitteli 29.5.2023 § 242 Kannen alueen tilannekatsauksen, jossa käytiin läpi hankkeen suunniteltu eteneminen ja seuraavat vaiheet.

Mercell Estonia OÜ

Mercelli gruppi kuuluv Euroopa juhtiv e-hanke keskkond vahendab infot ostjate ja tarnijate vahel.

Kontakt

Mercell Eesti kasutajatugi

+372 683 6785
Mercell Estonia OÜ | Põhja puiestee 21C, 10143 Tallinn, Eesti