Kyseessä on kansallinen ilmoitusmenettely Nepenmäen koulun (uudisrakennus) akustiikkasuunnittelusta järjestettävän tarjouskilpailun tarjoajien valitsemiseksi.
Uusi Nepenmäen koulu tullaan rakentamaan vanhan purettavan koulun paikalle.
Uuden koulun huoneistoala on noin 9600 m2.
Alustava vahvistamaton aikataulu:
- ilmoittautuminen 28.1.2016-5.2.2016,
- tarjouskilpailu 8.2.2016-15.2.2016,
- suunnittelutyö käynnistetään keväällä 2016,
- rakennustöiden kilpailutus kesä 2016,
- rakennustöiden aloitus elo-syyskuu 2016,
- hanke valmiina kesä 2018.
Kohteen luonnossuunnitelmat on tehty joulukuussa 2015 ja kevään aikana suoritetaan yleis- ja toteutussuunnittelu. Alustavan aikataulun mukaisesti suunnitelmat tulisi olla valmiina huhti-toukokuun 2016 paikkeilla.
Suunnittelijoiden on osallistuttava ennalta sovittuihin Joensuussa pidettäviin suunnittelu- ja työmaakokouksiin. Suunnittelija on myös velvollinen käymään kohteessa asiakirjojen edellyttämien tarkastusten tms. syyn johdosta.
Suunnittelutoimiston on nimettävä suunnittelutehtävään vastuullinen suunnittelija, jonka on henkilökohtaisesti osallistuttava em. tilaisuuksiin. Nimetyn vastuuhenkilön tulee olla tarjouksen jättäneen konsulttitoimiston henkilökuntaa.
Kohteessa tullaan käyttämään tilaajan hallinnoimaa Buildercomin projektipankkia. |