Rakokiven koulun, Rakokiven kirjaston, Päiväkoti Kivitaskun ja Kansalaisopiston E-solun rakennusten purkaminen kokonaisurakkana tarjouspyyntöasiakirjoissa esitetyssä laajuudessa.
Rakennusten osoitteet ovat: Maalarinpolku 1 ja Toritie 4, 6, 8, 15560 Nastola.
Rakennukset puretaan perustuksineen samoin kuin kaikki rakennuksiin liittyvät, ulkoportaat, laatoitukset ja sisäänkulkujen laatoitukset.
Piha-alueella olevista puista kaadetaan purku-urakkaan sisältyvänä vain rakennusten purkua haittaavat puut ja istutukset. Kaadettavat puut katselmoidaan työmaan aloi-tuskatselmuksessa.
Purettujen rakennusten perustusten ja kellariosien kohdat luiskataan siten, ettei niihin jää vaarallisia tasoeroja. Purettujen rakennusten kohdalle jääviä kaivantoja ei tarvitse täyttää. Asfaltoituja alueita ei pureta.
Purkutyölle on laadittava viranomaisten vaatima purkutyösuunnitelma, sekä virano-maisten vaatimat selvitykset purkujätteen käsittelystä.
Työt aloitetaan viimeistään 09.07.2018 viikolla 28
Töiden tulee olla valmiit viimeistään 31.12.2018