Tukkutorin ja Teurastamon Testbed-innovaatiokilpailu

Information

01-11-2018 13:57 (GMT+01:00)
19-11-2018 22:59 (GMT+01:00)

Indkøber

Helsingin kaupunki Helsingin kaupunki
Sirkka Hiltunen Sirkka Hiltunen
PL 700
00099 Helsingin kaupunki
Finland
0201256-6

Tidsfristen er overskredet

Kort beskrivelse

Innovaatiokilpailussa haetaan uusia ideoita tai jo pidemmälle kehitettyjä ratkaisuja Tukkutorin ja Teurastamon alueen yritystoiminnan ja nykyisen toiminnan kehittämiseen. Parhaille ratkaisuille voidaan myöntää 1.000 – 50.000 € uusien palvelu- ja tuoteinnovaatioiden pilotointiin talven ja kevään 2019 aikana. Lisäksi innovatiivisimpien ratkaisujen jatkokehitystä voidaan edistää tilaamalla tutkimustyötä ja lisäselvityksiä sekä järjestämällä mentorointia mm. kansainvälistymiseen. Tukkutorin alue Helsingin Sörnäisissä on ainutlaatuinen ja vilkas kauppapaikka Helsingin keskustan ja uuden Kalasataman kupeessa. Alueelta löytyy mm. kaupunkilaisille vuonna 2012 avattu Teurastamon aktiivinen ruoka-, tapahtuma- ja kaupunkikulttuurialue sekä elintarvikealan tuotannollista yritystoimintaa, vähittäiskauppoja sekä perinteistä elintarvike- ja puutarha-alojen tukkukauppaa. Tukkutorilla toimii tällä hetkellä noin 150 yritystä ja se työllistää suoraan noin 1000 ja välillisesti arviolta 5000 henkeä. Alueella on erinomaiset edellytykset toteuttaa sekä B2B-pilotteja että tavoittaa ruuasta ja kulttuurista kiinnostuneita kokeilunhaluisia nuoria aikuisia ja lähialueiden asukkaita. Innovaatiokilpailussa etsitään uusia, mm. elintarvikkeisiin, viherkasveihin ja niiden tuotantoon, pakkauksiin sekä kiertotalouteen ja cleantechiin liittyviä teknologisia ja muita innovatiivisia ratkaisuja. Emme ole kiinnostuneita tuote- ja palveluratkaisuista joiden uutuusarvo ja toteutettavuus on heikkoa, ja joita ei päästä käytännössä pilotoimaan hankkeessa Osallistujina voivat olla opiskelijat, oppilaitokset, start-upit ja jo kypsemmät yritykset. Kilpailuehdotus voi olla alustava idea tai jo pidemmälle mietitty tuote- tai palvelukonsepti. Innovaatiokilpailu järjestetään osana Business Finlandin ja Helsingin kaupungin rahoittamaa Tukkutorin testbed ja innovaatioalusta –hanketta. Parhaille ideoille myönnetään 1.000 € palkinto ja mentorointia idean kehittämiseksi tarkemmaksi liiketoimintakonseptiksi. Parhaiden ideoiden mentoreina toimivat NewCo Helsinki yritysneuvojat. Ideapalkinnot jaetaan opiskelijoille ja muille ilman y-tunnusta osallistuville (esim. yhteisöt ja yksityishenkilöt). Lupaavimpia liiketoimintakonsepteja sekä tuote- ja palveluratkaisuja voidaan edistää toteuttamalla kustannuksiltaan 5.000 – 50.000 euron arvoisia pilotteja. Tämän lisäksi on saatavilla tutkimus- ja viestintätukea sekä mentorointia pilotointiin Tukkutorin, Teurastamon ja Kalasataman alueella talvella ja keväällä 2019. Liiketoimintakonseptien mentoreina toimivat Helsingin yliopisto, Aalto yliopisto, Futurice ja viestinnän asiantuntijat. Mentoroinnin teemat ovat palvelun tai tuotteen, liiketoimintamallin ja kohderyhmän nopea pilotointi, viestintä, markkinatutkimus, kansainvälistäminen ja jatkorahoituksen hakeminen.

Mercell A/S

En del af Mercell, en af Europas ledende aktører inden for formidling af information mellem indkøber og leverandør på det professionelle marked. CVR nr. 25698851

+45 63 13 37 00
Mercell A/S | B!NGS
Vesterbrogade 149
, 1620 København V, Danmark