Hankintamenettely
Suorahankinta
Perustelut suorahankinnalle julkisista hankinnoista annetun lain mukaisesti
Julkisista hankinnoista annetun lain 40 §:n mukaan hankintayksikkö voi valita suorahankinnan muun muassa, silloin jos "sopimuksen tekeminen on ehdottoman välttämätöntä, eikä säädettyjä määräaikoja voida noudattaa hankintayksiköstä riippumattomasta, ennalta arvaamattomasta syystä aiheutuneen äärimmäisen kiireen vuoksi".
Lisätietoja
Hankintayksikkö on talvella 2017-18 kilpailuttanut ambulanssien hankinnan vuodelle 2018 (2 kpl + mahdollinen optio 1 kpl). Hankintayksikön tavoitteena oli saada ensimmäinen ambulansseista käyttöön mahdollisimman pian alkuvuodesta 2018 ja toinen lokakuun 2018 alusta alkaen. Tarjouskilpailun voittajalta tilatuista kahdesta ambulanssista ensimmäisen tarjouksen mukainen sitova toimitusaika olisi ollut viikolla 17/2018. Tarjoajan toimitus on viivästymässä ensimmäisen tilatun auton osalta ainakin 23 viikkoa sovitusta. Ensimmäinen ambulanssi on jo viivästynyt ja on todennäköistä että myöskään toinen vastaava ambulanssi ei tule valmistumaan käyttöön aikataulussa. Kaluston toimituksen epävarmuus muodostaa ilmeisen riskin palvelujen järjestämiselle ja siten ensihoidon toiminnalle Kymenlaaksossa. Hankintayksikön on voitava aloittaa ensihoitotoiminta omilla ambulansseilla mahdollisimman pian. Tätä varten suunnitellaan hankittavan yksi ambulanssi em. tarjouskilpailussa toiselle sijalle sijoittuneelta tarjoajalta.