Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus suunnittelee ja hankkii valmennusta lain julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta (28.12.2012/916) mukaisesti. 4. luku 4§ mukaan Työ- ja elinkeinotoimisto voi tarjota henkilöasiakkaalle valmennusta: 1) työn hakemisessa (työnhakuvalmennus); 2) ammatinvalinta- ja uravaihtoehtojen selkiyttämisessä, ammatilliseen koulutukseen hakeutumisessa ja työelämävalmiuksien kehittämisessä (uravalmennus); ja 3) työhön sijoittumisessa ja työpaikalla suoritettavassa koulutuksessa (työhönvalmennus). Nykyinen puitesopimus on voimassa vuoden 2018 loppuun saakka. Korvaavan hankinnan valmistelu on käynnissä. Hallitus on antanut esityksen lain (28.12.2012/916) muuttamisesta ja maakunnallisten kasvupalveluiden valmistelu on meneillään. Hämeen ELY-keskus on hankkinut palveluita Hämeen TE-toimiston käyttöön Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen maakuntien alueella. Valmisteilla oleva maakuntauudistus muuttaa toteutuessaan sekä tilaaja-organisaation että toimintaa ohjaavan lainsäädännön liittyen maakunnallisiin kasvupalveluihin ja palveluiden sisältöön. Suunnitteilla oleva kilpailutus toteutetaan alustavasti Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen maakuntien alueelle erikseen. Pyydämme hankinnan suunnittelun tueksi valmennuspalvelua tuottavilta näkemyksiä ja ajatuksia valmennuspalveluiden järjestämisestä vuodesta 2019 eteenpäin.