Short description
Puitejärjestelyllä tilattavat urakat ovat kohteesta riippuen joko kokonaisurakoita tai Jyväskylän kaupungin omaan tuotantoon liittyviä osaurakoita (aliurakka).Puitejärjestelyyn kuuluvat urakat kilpailutetaan minikilpailutuksella puitejärjestelyyn kuuluvien urakoitsijoiden kesken. Minikilpailutuksissa valintaperusteena on halvinhinta. Pieniä hankintoja voidaan tilata sopimuskumppaneilta perustellusti myös ilman minikilpailutusta. Ilman kilpailutusta työ voidaan tilata esimerkiksi tilanteessa, jossaurakoitsija työskentelee jo kohteessa tai sen läheisyydessä.Tarjoajalta edellytetään tilaajavastuulain mukaisten velvoitteiden täyttäminen koko sopimuskauden aikana. Mikäli Tarjoajalla ilmenee tiedoissa tilapäisiä häiriöitä, tulee niistä tehdä viipymättä kirjallinen selvitys Tilaajalle.Tilaaja voi edellyttää Urakoitsijaa käyttämään hankkeissa erilaisia Tilaajan sähköisiä työkaluja, esim. Infrakit. Näiden Tilaajan mahdollisesti edellyttämien sähköisten työkalujen lisenssit kuuluvat Tilaajan vastuulle. Mikäli hanke edellytetään tai yhteisesti sovitaan toteutettavaksi mallipohjaisesti, sovitaan siihen liittyvistä menettelyistä hankekohtaisesti. Tilaajalla on käytössä Infrakit-alusta mallipohjaisen rakentamisen tueksi, joka on myös Urakoitsijan käytettävissä Jyväskylän kaupungin Tilaajan hankkeissa.Puitejärjestelyn sisällä tilattavien urakoiden ehtoja ja vaatimuksia on esitetty liitteessä 3 Urakkaohjelma (liiteineen) ja Tilaajakohtaisissa turvallisuusasiakirjapohjissa (liitteet 4 ja 5 ).