Assignment text
Hankintayksikkö pyysi tarjouksia kalustehankinnoista tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti.
Hankinta on jaettu kolmeen osakokonaisuuteen:
1. Toimisto- ja julkitilakalusteet
2. Oppilas- ja koulukalusteet
3. Varhaiskasvatuksen kalusteet
Kukin hankintakokonaisuus voidaan puitesopimuksen osakokonaisuusjaosta riippumatta hankkia samalta sopimustoimittajalta. Tällaisessa tilanteessa Tilaaja arvioi yksittäisen hankintakokonaisuuden pääasiallisen sisällön ja toimintaympäristön perusteella, minkä osakokonaisuuden perusteella hankinta tehdään (esimerkiksi koulukalustehankinnassa voidaan hankkia myös kyseiseen kouluun tulevia toimistokalusteita).
Hankintasopimus alkoi 27.12.2021. Sopimuskausi on neljä (4) vuotta, kuuden (6) kuukauden irtisanomisajalla.
Puitejärjestelyyn valittiin viisi (5) vertailussa eniten pisteitä saanutta toimittajaa per osakokonaisuus. Puitesopimustoimittajia ei ole asetettu etusijajärjestykseen. Kansallisen kynnysarvon alittavat hankinnat voi tehdä miltä tahansa osakokonaisuuden sopimustoimittajalta. Kansallisen kynnysarvon ylittävistä hankinnoista tehdään kevennetty kilpailutus.
Kaikki hankinnassa mukana olevat yhteisöt on lueteltu tarjouspyynnön liitteessä 1.