Информация о тендере
HUS kilpailuttaa henkilöstötutkimuksen toteutuksen. Henkilöstotutkimuksen tulee antaa läpileikkaava tilannekuva koko HUS:sta sekä sen eri yksiköistä. Tavoitteena on siirtyä henkilöstötyytyväisyyden mittauksesta henkilöstökokemuksen sekä sitoutumisen mittaukseen.
Hankinta toteutetaan puitejärjestelynä, johon valitaan yksi (1) palveluntuotuottaja toteuttamaan hankinta.
Palveluntuottaja tarjoaa henkilöstötutkimuksesta, fiilismittauksista ja johtamisen arvioinnista muodostuvan toiminnan kehittämistä tukevan tietokokonaisuuden hyödyntäen tutkimuksissa myös aiemmat kyselydatat vertailujen ja kehityssuuntien havainnoimisessa. Palveluntuottaja toteuttaa kysymyssisällön uudistamisen, jonka tulee tukea mittaukselle asetettavia uusiutuneita tavoitteita laajemman henkilöstökokemuksen ja sitoutumisen tutkimiseksi. Kyselyn tulee mahdollistaa tulosaluekohtaiset erityiskysymykset. Tulosten käsittelyyn ja jakeluun hyödynnetään nykyaikaisia portaali – ja raportointityökaluja. Tavoitteena on manuaalisen työn vähentyminen ja prosessin nopeutuminen.
Palveluntuottaja toteuttaa henkilöstötutkimuksen kerran vuodessa syyskuussa.
Sopimukseen sisältyy optiona muun koko HUS-alueen laajuisen tutkimuksen toteuttaminen. Tutkimus toteutetaan neljä kertaa vuodessa. Tutkimus sisältää enintään kymmenen kysymystä. Lisäksi sopimukseen sisältyy optiona mahdollisuus hankkia yksittäisiä pienempiä Hankintayksikön tarvitsemia tutkimuksia.