Toteuttajakumppani Essoten SOPIVA Etelä-Savon henkilökohtaisen budjetoinnin hankkeen koordinointiin sekä asiakastyön ja alueellisen verkostotyön toteuttamiseen

Hankinnan yleistiedot

Avoin menettely
19.10.2020 13.38 (GMT+03:00)
5.11.2020 12.00 (GMT+02:00)

Hankintayksikkö

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä
Timo Talo Timo Talo
Porrassalmenkatu 35-37
50100 Mikkeli
Suomi
0825508-3

Määräaika on umpeutunut

Lyhyt kuvaus

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt valtionavustuksia yhteensä 2 926 400 euroa vammaisten henkilöiden henkilökohtaisen budjetoinnin kokeiluhankkeeseen. Avustukset on myönnetty Essoten lisäksi kahdeksalla muulle kunnalle tai kuntayhtymälle hankekaudelle 2020 - 2021. Essoten avustusosuus on 535 952 euroa. Vaalijalan kuntayhtymä on osatoteuttaja.

Kokeiluhankkeessa tarkastellaan henkilökohtaisen budjetoinnin soveltuvuutta henkilöille, joilla on erilaisia toimintarajoitteita sekä avun ja tuen tarpeita. Tavoitteena on vahvistaa vammaisen henkilön itsemääräämisoikeutta, osallisuutta ja valinnanmahdollisuuksia palvelujen suunnittelu- ja toteuttamisprosessissa siten, että apua ja tukea on tarjolla elämän eri tilanteisiin ja yksilöllisiin tarpeisiin.

Hankkeessa kehitetään vammaisten henkilöiden henkilökohtaisen budjetoinnin järjestämistavan valtakunnalliset periaatteet ja toimintatavat. Hankkeiden yhteydessä arvioidaan myös lainsäädännön muutostarpeet. Hankkeet toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa.

SOPIVA-hanke toteutetaan 1.9.2020 - 31.12.2021. Hankkeen ensisijaisena kohderyhmänä ovat vammaispalvelujen asiakkaat, tarkoittaen henkilöitä, joilla on erilaisia toimintakyvyn rajoitteita sekä avun ja tuen tarpeita diagnoosista riippumatta. Alueellista verkostoa edustavat laajasti vammaispalvelujen asiakkaiden läheiset ja muut heille tärkeät henkilöt, alueen järjestöjen edustajat ja palveluita tuottavat ammattilaiset, työntekijät, viranhaltijat ja päättäjät. Kohderyhmä, verkostot, alueen hankkeen toteuttajat sekä valtakunnallinen hanke ml. muut alueelliset hankkeet muodostavat vastavuoroisen kehittäjäkumppanuuden.

Toteuttajakumppani tarjoaa hankkeeseen asiantuntija- ja koulutuspalveluita. Toteuttaja-kumppanilla on mahdollisuus käyttää alihankintaa.
Toteuttajakumppani osallistuu asiakastyön ja alueellisen verkostotyön toimenpiteiden kautta Sopivan toimintatavan mallintamiseen sekä kokonaisvaltaisesti tapahtumien ja koulutusten järjestämiseen ja toimintatavan kuvaamiseen. Toteuttajakumppani osallistuu toimintakäytäntöjen muutosprosessiin, kerää tietoa kehittävän arvioinnin menetelmin ja koostaa tietoa organisaation toimintakäytäntöjen muutoksista. HB muuttaa eri toimijoiden asemaa ja rooleja asiakkuusprosessissa. Toteuttajakumppani osallistuu myöhemmin myös tulosten kokoamiseen.

Tarkempi kuvaus liitteessä 1.

Hankinta-asiakirjat

Tiedosto Koko
Toteuttajakumppani Essoten SOPIVA Etelä-Savon henkilökohtaisen budjetoinnin hankkeen koordinointiin sekä asiakastyön ja alueellisen verkostotyön toteuttamiseen_liitteet.zip 388 KB
Toteuttajakumppani Essoten SOPIVA Etelä-Savon henkilökohtaisen budjetoinnin hankkeen koordinointiin sekä asiakastyön ja alueellisen verkostotyön toteuttamiseen.pdf 230 KB

Mercell Suomi Oy

Osa Mercell-ryhmää, Euroopan johtavaa hankintapalvelujen sekä sähköisen kilpailutusjärjestelman tuottajaa.

Yleistä hankinnoista

Hankintalaki
TED

Yhteydenotto

Klikkaa tästä asiakaspalveluun

+358 207 661 072