Kyseessä ei ole tarjouspyyntö eikä palveluntuottajia pyydetä toimittamaan tarjouksia, eikä tietopyynnön julkaisemisella aloiteta tarjouskilpailua. Hankintayksikkö ei sitoudu toteuttamaan työllistymistä edistävien palvelujen hankintaa. Tämän tietopyynnön tarkoituksena on hakea näkemystä palveluiden suunnittelua varten ja siihen saatuja vastauksia hyödynnetään mahdollisen tulevan tarjouskilpailun suunnittelussa. Tällä tietopyynnöllä Tuusulan kunta ja Järvenpään kaupunki kartoittavat palveluntuottajia ryhmä- ja yksilömuotoiseen osaamisen kartoittamiseen sekä työhön- ja työnhakuvalmennuksen toteuttamiseen. SOTE ja kasvupalvelu-uudistus ovat muuttamassa kuntien roolia työllisyyden edistämisessä. Pitkäaikaistyöttömyyden aiheuttamasta taloudellisesta vastuusta kunnat vastaavat tulevaisuudessakin. Ennakoiden tulevia uudistuksia Tuusulan kunta ja Järvenpään kaupunki ovat valmistelemassa ostopalvelua, jossa huomioitaisiin pitkäaikaistyöttömien lisäksi myös vähemmän aikaa työttömänä olleet ja eri koulutustaustoilla olevat työnhakijat. Tavoite on, että kohdentamalla palvelua myös työttömyyden alkuvaiheessa, voidaan estää työttömyyden pitkittymistä sekä vähentää taloudellisia kustannuksia. Tutustu tietopyynnön liitteisiin esimerkki palvelukuvaukseen (liite 1) sekä siihen liittyviin kysymyksiin (liite 2). Vastaa tietopyyntöön ja ilmoittaudu markkinakartoitustilaisuuteen 4.12 mennessä. Markkinakartoitustilaisuudessa annetaan lisätietoa suunnitteilla olevasta ostopalvelusta, kuten mahdollisen hankinnan arvo, reunaehdot, vuosittaiset asiakasmäärät, kohderyhmä sekä tietoa tulosperusteisista ja dynaamisista hankintamalleista. Tilaisuudessa toivomme käytävän avointa keskustelua liitteiden 1. ja 2. pohjalta, joten pyydämme teitä valmistelemaan omia näkemyksiänne tilaisuutta varten. Odotamme mahdollisen ostopalvelun muotoiluun aktiivisesti palveluntuottajilta kommentteja ja vinkkejä, sillä toivomme saavuttavamme ostopalvelun kohteena oleville asiakkaille palvelua entistä paremmin tuloksin. Varaudu tilaisuudessa keskusteluun, jota toteutetaan myös työpajamuodossa. Kaikkia osallistujia halutaan kuulla tilaisuudessa. Toivomme paikan päälle pieniä ja suuria yrityksiä, säätiöitä, yhdistyksiä yms. toimijoita, jotka ovat koulutus-, ohjaus-, valmennusalan ja motivoinnin ammattilaisia.