Информация о тендере
Tarjouspyyntö koskee Tervolan kuntakeskuksessa sijaitsevan sosiaali- ja terveystoimen rakennuksen laajennuksen rakennuttamis- ja valvontatehtäviä tämän tarjouspyynnön ja liitteenä olevien asiakirjojen mukaisesti.
Tervolan kunta rakennuttaa n. 977 krm2 kaksikerroksisen monipalvelukeskuksen, johon sijoittuu mm. hammashoitola, neuvola, työterveyshuolto ja mielenterveystoimisto. Rakennuksen kantavat rakenteet tehdään teräbetonirakenteisena. Alapohja rakennetaan tuulettuvaksi. Alapohja ja välipohja tehdään teräbetonirakenteiseksi rakenteeksi. Vesikatto rakennetaan bitumihuopakatteella harjakattoiseksi rakenteeksi. Puurakenteita käytetään mahdollisimman paljon.
Hankkeelle on valittu arkkitehtisuunnittelija, joka toimii pääsuunnittelijana. Erityissuunnittelijat (rakenne, sähkö ja LVIA) on valittu syyskuussa 2020 ja sopimukset tehdään valintapäätöksen saaatua lainvoiman. Suunnittelu on arkkitehtisuunnitelmien osalta yleissuunnitteluvaiheessa.
Rakennustyöt on tarkoituksena aloittaa 3/2021 ja alustavan arvion mukaan työt valmistuvat 10/2022.
Hankkeelle avataan projektipankki.
Rakennuttajakonsultille kuuluvat rakennushankkeen johtamiseen ja valvontaan liittyvät rakennuttajan tehtävät:
- johtamisen ja rakennuttamisen tehtäväluettelon HJR12 (RT10-11107) kohtien C3-K3 mukaiset tehtävät
- talonrakennustyön työmaavalvonnan tehtäväluettelon (RT-16-11121) mukaiset tehtävät sisältäen myös luettelossa erikseen tilattavat tehtävät 8.2.4–8.2.8, 9.12, 9.13 ja 10.3
- rakennuttajakonsultti toimii hankkeessa turvallisuuskoordinaattorina VNa 205/2009 mukaisesti
- toimiminen projektipankin pääkäyttäjänä (kansiorakenteen laadinta ja ylläpito, käyttäjätunnuksien ja -oikeuksien hallinta, käyttökoulutus ja ohjaus)
- laatii hankkeesta tehtävät tiedotteet yhdessä tilaajan kanssa.
Yrityksen työntekijän tulee olla tilaajan käytettävissä kahden tunnin kuluttua tilaajan ilmoituksesta rakentamisen aikana tehtävän niin vaatiessa.