Short description
Business Finland ("Hankintayksikkö") suunnittelee, osallistuu ja järjestää pääasiassa ulkomailla erityyppisiä messuja, joihin haemme nyt kolmea (3) tapahtumakumppania. Haemme toimittajia kattamaan Business Finlandin tarpeet kansainvälisillä messuilla, joissa on mukana maksavia suomalaisia yrityksiä. Hankinnan kohteena on nelivuotinen sopimus, jossa jokainen tapahtuma minikilpailutetaan erikseen. Valitulla toimittajalla ei ole yksinoikeutta, ja Business Finland voi käyttää myös tarpeen mukaan paikallista tai muuta toimijaa.
Business Finland valitsee strategiansa mukaisesti erilaisia kansainvälisiä messuja, joissa Suomi ja suomalaiset yritykset hyötyvät yhteisestä näkyvyydestä ja maakuvallisesta markkinoinnista, eli Suomipaviljongista. Kun messut on valittu, Business Finland valitsee sopimustoimittajista mukaan messukumppanin, jonka kanssa Suomipaviljonki toteutetaan yhteistyössä.
Hankinnan kohteena on käyttöoikeussopimus, jossa kevennetyllä kilpailutuksella valitut toimittajat hallinnoivat ja toteuttavat messutapahtumia ns. messukumppanin roolissa. Messukumppanin vastuulla on toteuttaa messujärjestelyt, vastata niiden kustannuksista ja hankkia messuille osallistuvat yritykset siten kuin jäljempänä on tarkemmin kuvattu. Messukumppani veloittaa osallistuvilta yrityksiltä osallistumismaksun. Messukumppani kantaa taloudellisen riskin messutapahtuman onnistumisesta.
Messut, joihin osallistumista messukumppani hallinnoi, ovat sellaisia tapahtumia, joihin osallistuvat yritykset voivat esimerkiksi hakea Business Finlandilta ns. Exhibition Explorer -rahoitusta (EE-rahoitusta). Business Finland ei voi valtiontukipuitteen sääntöjen vuoksi toimia itse EE-rahoituksen alaisten messuosastojen toteuttajana markkinoilla. Business Finland osallistuu kuitenkin osaston ilmeen ja toiminnallisuuksien suunnitteluun yhdessä messukumppanin kanssa sekä tarjoaa muuta hankinnan kohteen kuvauksessa kuvattua tukea messukumppanille.
Hankinnan kohde vaatimuksineen on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.